|
Aluksi, kuka olet ja kauanko olet töherrellyt?
Olen Molohuuli. Olen töherrellyt jo 13 vuotta. En ole tässäkään
ajassa ehtinyt kasvaa aikuiseksi, vaan olen jäänyt epäkypsäksi.
Mitä haluat sanoa leluille ja aloittelijoille?
Varautukaa siihen että Suursipuli tulee ja antaa teille selkään.
Ja lelujen olisi syytä pysyä kotona äidin luona tai lastenkodissa
turvassa. Jos ette ole vielä jäänyt tämän typerän itsetehostuksen
koukkuun, niin älkää edes aloittako. Siitä seuraa vain ikävyyksiä.
Kuinka loit nykyisen oman tyylisi?
Ei minulla ole mitään omaa tyyliä. Minä apinoin kaikkia muita.
Teen täsmälleen samanlaisia rumia töherryksiä kuin kaikki muutkin.
Me haluamme olla toistemme kaltaisia, emme yksilöitä.
Ei ns. taiteemme esitä mitään. Se on vain suuria epäselviä
kirjoituksia, joissa julistamme omaa itseämme. Mutta jotkut
nuoriso-ohjaajat ja muut hölmöt menevät halpaan, ja olettavat
sen olevan kulttuuria - jopa taidetta.
Milloin maalaat?
Yleensä yöllä.
Miksi et päivällä?
Siihen on kaksi syytä: Ensinnäkin jos maalaan päivällä, niin kioskinpitäjät,
talojen asukkaat ja muut uhrit tulevat antamaan minulle selkään.
Pelkään heitä. Sitten toinen syy on se että kotona isä ja äiti
ryyppäävät kaiket yöt. Ei siellä voi olla. Pakko vetelehtiä yöt kaupungilla.
Eikö omatunto soimaa kun tärvelet muiden omaisuutta?
Haluan huomiota, siksi maalaan omaa tagiani joka paikkaan.
Kotona en saa rakkautta. Sen takia etsin sitä jengistä. Haluan olla
samanlainen kuin muut ja maalata samalla lailla kuin muutkin.
Haluan samaistua muihin reppanoihin.
Välihuuto: Minä haluan olla samanlainen kuin sinä, Molohuuli.
Eipäs huudella väliin Gurru. Anna minun haastatella rauhassa Molohuulta.
Ja sitten asiaan: Paljonko sinulta...
Ja minä samanlainen kuin sinä Gurru! Eikö kukaan rakasta sinuakaan? Halitaan.
Joo Nyyyhh Nyyhhh. Mennää piirtää seiniin yöllä jooko?
|